torstai 8. lokakuuta 2009

Ihana syksyinen punajuurikeitto



Sain tämän ohjeen rakkaalta ystävältäni. Nyt syksyllä kannattaa syödä paljon juureksia. Ne ovat halpaa ja herkullista lähiruokaa!

Keittoon tarvitset:

8 punajuurta
2 porkkanaa
1 iso sipuli
4 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
nippu tuoretta persiljaa ja muita yrttejä maun mukaan
1/2 tl valkopippuria
ripaus mustapippuria
hitunen kanelia
suolaa maun mukaan
1/2 rkl sokeria
1/2 rkl punaviinietikkaa


Kuumenna oliiviöljy paksupohjaisessa kattilassa ja lisää siihen viipaloidut valkosipulinkynnet. Kuullota heti ja lisää joukkoon sipuli kuutioituna. Kuullota, mutta älä ruskista. Lisää joukkoon pippuri ja valkopippuri, sekoita hetki ja laita mukaan paloitellut punajuuret ja porkkanat. Kääntele juureksia öljyssä niin, että maku imeytyy niihin (n. 5 min). Lisää sitten n. 5 dl vettä ja odota, että se kiehuu. Voit halutessasi laittaa joukkoon puolikkaan kasvisliemikuution. Anna keiton kiehua n. 15 min ja lisää vettä tarvittaessa. Voit itse päättää kuinka kiinteää keitosta haluat. Kun punajuuret alkavat olla kypsiä, laita joukkoon siputtu tuore persilja (jos käytät kuivattua, lisää se hiukan aikaisemmin), kaneli, sokeri ja punaviinietikka. Ole varovainen kanelin käytön kanssa. Sitä tarvitsee laittaa todella vain hitunen, 1/4 tl riittää mainiosti. Seuraa juuresten kypsymistä ja kun ne ovat pehmeitä, soseuta keitto tehosekottimella. Suolaa voit käyttää maun mukaan.

Tarjoile smetanan ja paahdetun vaalean leivän kanssa!

2 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa ihanalta! Kokeilin viime viikolla punajuurivuohenjuustopaistosreseptiäsi, aivan taivaallisen hyvää...vaikka epähuomiossa unohdinkin liattaa ruokaan hunajaa. No, ensi kerralla sitten. Samoin fetakasvisapihvit olivat tosi hyviä, maistuivat myös 3-vuotiaalle.
    Kiitos tästä kivasta blogista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteista! Kokeilehan täytettyjä nokkoslettuja, ne voisivat olla myös perheen pienimpien mieleen :).

    VastaaPoista