sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kakkutikkareita!




Hurahdin täysin uusimman Glorian Ruoka & Viinin innoittamana näihin tikkarikakkuihin. Ne ovat vielä aika helppoja valmistaa, joskin taikinan kovettuminen ja kuorrutuksen jäähtyminen vievät aikaa.

Näihin ihaniin Domino-keksipohjaisiin tikkarikakkuihin tarvitset:

1 paketillisen Domino-keksejä
100 - 150 g Philadelphia-tuorejuustoa
2 rkl tomusokeria
100 g Fazerin sinistä suklaata
nonparelleja koristelemiseen
tikkaritikkuja (itse käytin Tiimarista ostettuja koktailtikkuja, sillä en löytänyt mistään "oikeita")

Erottele Dominokekseistä valkoinen sisus ja keksiosat kahteen eri kulhoon. Hienonna keksit aivan hienoksi jauhoksi esim. Bamix-sauvasekoittimen jauhimella. Sekoita valkoisen sisuksen joukkoon 100 g tuorejuustoa ja tomusokeri. Jos aineksia on vaikea yhdistää, laita kulho lämpimään veteen ja sekoita siinä. Jos taikina on kovin muroista, voit laittaa siihen lisää tuorejuustoa.


Pyörittele taikinasta palloja ja laita jääkaappiin noin tunniksi kovettumaan. Voit tehdä pallot myös edellisenä päivänä, jolloin ne saavat rauhassa jähmettyä. Muista peittää pallot kelmulla. 


Sulata suklaa vesihauteessa. Kasta tikkaritikku ensin suklaassa, ja työnnä se sitten pallon sisään. Valele pallo suklaalla ja koristele nonparelleilla. Laita tikkarit leivinpaperin päälle ja anna kuorutuksen kovettua tunnin ajan. Sitten voit siirtää tikkarikakut haluamallesi tarjoiluastialle. 

3 kommenttia:

  1. Hei!
    Ihanannäköisiä kakkutikkareita! Minkä kokoisen paketillisen Dominoita laitoit tähän annokseen? 175g vai 350g?

    VastaaPoista
  2. Oiskohan se ollut isompi paketti :)

    VastaaPoista
  3. Jos ei löydä tikkaritikkuja kannattaa käyttää varrastikkuja.

    VastaaPoista