maanantai 7. lokakuuta 2013

Juustoinen suppilovahveropiirakka syksyyn



Aikaa on taas päässyt vierähtämään edellisestä blogikirjoituksesta. Viime kevät ja kesä menivät remonttia tehdessä ja uuteen kotiin muuttaessa. Olen vasta nyt päässyt takaisin kokkailun makuun ja tässä nyt kärkeen syksyinen ihana sienipiirakka. Sovellan tässä jo aiemmin julkaisemaani piirakkareseptiä, tällä kertaa sienillä. Sienilajikkeen voi vaihtaa mieleisekseen. Itse käytän suppiksia niiden miedon maun takia (mieheni ei ole sieni-ihmisiä...).

Olen huomannut tämän piirakan maistuvan mainiosti vieraille. Sen rapea pohja ja juustoinen täyte lumoavat vieraan kuin vieraan!



Aloita valmistamalla piirakkapohja. Mehevän pohjan salaisuus on juustoraasteessa, joka tekee pohjasta sopivan kuohkean ja murean.

Pohjaan tarvitset siis:

2,5 dl vehnäjauhoja
50 g Valio Ritari-juustoa raasteena tai muuta vastaavaa
125 g voita
3 rkl kylmää maitoa tai vettä

Raasta juusto. Nypi jauhot, juustoraaste ja voi kulhossa murumaiseksi seokseksi. Lisää neste ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja laita se jääkaappiin vetäytymään hetkeksi.

Painele taikina piirakkavuokaan (pohjalle ja hieman myös reunoille).  Pistele pohjaan reikiä haarukalla, ja paista ilman täytettä 10 min 200 asteisessa uunissa. Samalla kun piiras on uunissa valmista täyte.


Täytteeseen tarvitset:

2 dl kermaa (ruoka- tai kuohukermaa)
200 g Valion Ritari-juustoa tai muuta vastaavaa
2 munaa
1 pieni sipuli (ja halutessasi myös 1 valkosipulin kynsi)
suppilovahveroita tai muita sieniä oman maun mukaan (Itse laitain noin 1,5 - 2 dl kokonaisia pieniä suppilovahveroita.)
mustapippuria
vähän suolaa

Silppua sipuli ja halutessasi myös valkosipuli. Kuullota sipulit pannulla ja lisää joukkoon sienet. Paista miedolla lämmöllä kunnes suurin osa sienien nesteestä on poistunut. Mausta suolalla. Sekoita kerma, muna ja juustoraaste. Mausta seos hippusella suolaa ja pippuria. Lisää sienet seokseen. Kaada täyte piirasvuokaan ja paista noin 30 min 200 asteisessa uunissa. Tarkastele pinnan väriä: kun pinta on kauniin kullanruskea, on piiras valmis.


Tarjoiluun:

Raikasta vihreää salaattia (esim. salaattisekoitus, jossa voi olla tuoretta pinaattia, rukolaa yms.) ja balsamicoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti