sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Munakoisopaistos - parmigiana di melanzane





2 munakoisoa
suolaa
hyvää oliiviöljyä
1 sipuli kuutioituna
4 valkosipulinkynttä
1 prk kuorittuja tomaatteja
2 rkl tomaattipyreetä
mustapippuria myllystä
2 palloa mozzarellaa viipaloituna
3 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna
1 dl parmesaania raastettuna

Viipaloi munakoisot ohuen ohuiksi viipaleiksi. Mitä ohuemmiksi onnistut ne viipaloimaan, sitä mehukkaampaa tästä ruoasta tulee. Itse viipaloin munakoisot pituussunnassa erittäin terävällä veitsellä. Sen jälkeen munakoison viipaleet täytyy itkettää. Ripottele viipaleiden päälle runsaasti suolaa ja laita ne siivilään. Aseta viipaleiden päälle lautanen, jonka päällä on paino. Ylimääräinen vesi valuu viipaleista pois siivilän kautta. Kuivaa munakoisot ja paista runsaassa oliiviöljyssä. Vaihtoehtoisesti voit grillata viipaleet itkettämisen jälkeen uunissa ilman öljyä. Näin saat ruoasta kevyemmän.

Laita oliiviöljyä pannulle ja pehmitä siinä valkosipulit ja sipuli. Lisää tomaattipyree ja kuumenna hetki. Sitten lisää kuoritut tomaatit. Laita sekaan hieman suolaa ja mustapippuria. Anna hautua rauhassa, mitä pitempään sen parempaa kastikkeesta tulee.

Sitten on aika koota ruoka uunivuokaan. Laita vuoan pohjalle hieman tomaattikastiketta. Sitten lisää sen päälle kerros munakoisoviipaleita, hieman parmesaania ja muutama viipale mozzarellaa. Ripottele pinnalle myös vähän basilikaa. Toista kerroksia niin kauan kuin aineksia riittää. Päällimmäiseksi kerrokseksi laita mozzarellaa.

Kerrokset pinottuina


Paista ruokaa 175 asteessa noin tunti. Ruoka on valmista, kun munakoisot ovat aivan pehmeitä ja päällimmäinen kerros mozzarellaa kauniin ruskeaa.

Ps. Jos pidit tästä, kokeile myös pyörtynyttä imaamia!