perjantai 28. toukokuuta 2010

Ihana perunasalaatti kesän ensimmäisistä uusista perunoista

Enpä ole pitkään aikaan ehtinyt kirjoitella tänne uusia ohjeita! On ollut niin paljon kiireitä, että ruokaakaan en ole ehtinyt paljon laitella. Kohta onneksi alkaa pitkä loma, ja sitten varmasti kirjoittelen tänne enemmän kesäisiä ohjeita.

Tein tänään perunasalaattia, johon inspiraationi sain tietysti uusista perunoista :). Perunasalaatin seuraksi sopivat mainiosti grillatut soijanakit sekä paahdetut maissintähkät.

Perunasalaatti

500 g uusia perunoita
1 punasipuli
1 pieni purkki kapriksia
1 pieni suolakurkku
1 omena
nippu tuoretta persiljaa
pieni pala parmesaania viipaloituna

Keitä perunat. Samalla pilko sipuli, omena ja suolakurkku ja laita ne kulhoon. Lisää joukkoon kokonaiset kaprikset, parmesaaninviipaleet ja silputtu persilja. Kun perunat ovat kypsiä, anna niiden jäähtyä hetki. Sitten pilko ne mukaan salaattiin.

Kastike

1 rkl Dijon-sinappia
1 rkl valkoista viinietikkaa (Rajamäki)
1,5 rkl hyvää oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Sekoita sinappi ja viinietikka tasaiseksi seokseksi. Lisää suola ja pippuri ja viimeiseksi oliiviöljy. Sekoita huolellisesti ja lisää salaattiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti